På svenska
 
 
Asiakkaat kertovat / Anne Flink, lääkäri       takaisin

Kaduttaa, etten mennyt leikkaukseen jo aiemmin

Koin ortopedin työssäni erittäin raskaaksi silmälasien käytön. Jouduin käyttämään useampia silmälaseja, koska esimerkiksi tähystyksiä tehdessä minun tuli nähdä erittäin hyvin sekä lähelle että kauemmas monitoriin. Kun tein pitkiä päivystyksiä, lasit rupesivat jossain vaiheessa hankaamaan ja tuntuivat erittäin epämukavilta.

Liikun myös paljon ulkona ja näissäkin harrastuksissa lasit olivat kovasti tiellä. Minulla ei ollut kovin voimakkaat lasit, mutten kuitenkaan tullut toimeen ilman niitä.

Harkitsin leikkausta aika pitkään. Koska olen lääkäri, punnitsin kaikkia asioita, jotka saattaisivat mennä pieleen. Moni tuttavani oli käynyt laserleikkauksessa, joka tehtiin vanhemmalla prk-menetelmällä ja heillä toipuminen oli kestänyt aika kauan. Kun uusi lasik-menetelmä tuli markkinoille, päätin heti lähteä leikkaukseen.

Kaikki meni yllättävän helposti ja nopeasti. Kummatkin silmäni operoitiin samana päivänä. Jo seuraavana päivänä oli ihmeellistä herätä, kun näki tähtitaivaan terävästi heti silmät aukaistessaan.

Leikkaus on todella helpottanut elämää. Ainoa mikä kaduttaa on se, etten mennyt leikkaukseen jo aiemmin.
 

 
  Turun Silmälaser - Lääkäritalo Pulssi - Rauhankatu 4 B 20100 Turku - Puh (02) 250 7350 - Fax (02) 250 7352