På svenska
 
 
Asiakkaat kertovat / Anne Harju, opettaja       takaisin

Aamulla herääminen on ihanaa

Sain silmälasit vasta 15-vuotiaana, enkä koskaan tottunut niihin. Voimakkuuteni oli -5,5, joten ilman silmälaseja näin todella huonosti.

Opettajakollegat kertoivat positiivisia kokemuksiaan laserleikkauksista, joten sitä kautta sain paljon tietoa. Myös netistä löytyi paljon informaatiota.

Tein lopulta päätöksen nopeasti ja kyselin heti ensimmäistä vapaata aikaa. Sainkin helposti hyvän ajan syyslomalle 2005. Harkinta-aikaa oli muutama viikko. Toki asia vähän mietitytti etukäteen, koska silmä on niin läheinen ja suojattu. Vaikka olin tottunut piilolinsseihin, en halunnut silmään koskettavan.

Leikkaus ei kuitenkaan jännittänyt ja se tehtiin kahtena peräkkäisenä päivänä. Yllätti, että toimenpide kesti niin vähän aikaa ja ei sattunut ollenkaan. Näin heti paremmin kuin leikkaamattomalla silmällä.

Nyt on ihana herätä aamulla, kun ei tarvitse haroa yöpöydältä laseja. Matkoilla ei joudu puljaamaan piilolinssien kanssa ja voin huoletta nukahtaa vaikka TV:tä katsoessa. Pienet arkiset asiat ovat helpompia: sellainenkin pikkujuttu kuin hiusten laitto on helpompaa.

Jos olisin tiennyt, että kaikki menee näin helposti, olisin mennyt toimenpiteeseen jo aiemmin.
 

 
  Turun Silmälaser - Lääkäritalo Pulssi - Rauhankatu 4 B 20100 Turku - Puh (02) 250 7350 - Fax (02) 250 7352