På svenska
 
 
Ohjeita leikkaukseen tuleville

Tärkeää tietää ennen leikkausta

Taittovirheleikkaukset tehdään polikliinisesti. LASIK- ja FemtoLasik -leikkauksen jälkeen läpän kiinnittyminen tarkistetaan puolen tunnin - tunnin kuluttua leikkauksesta. PRK- ja LASEK-leikkauksen jälkeen kotiin voi lähteä hetken odotuksen jälkeen. Aikaa LASIK- ja FemtoLasik-leikkaukseen on varattava noin kaksi tuntia, PRK- ja LASEK-toimenpiteeseen noin tunti. Leikkauspäivänä ei itse saa ajaa autoa.

  • Leikkaukseen tuleva ei saa käyttää kovia piilolinssejä kolmeen viikkoon, puolikovia kahteen viikkoon eikä pehmeitä piilolinssejä viikkoon ennen leikkausta.
  • Älä meikkaa tai käytä haju- tai partavettä ennen toimenpidettä.
  • Alkoholia ei ole hyvä juoda leikkausta edeltävänä iltana.
Leikattava silmä puudutetaan silmätipoilla ennen toimenpidettä. Muunlaista puudutusta ei tarvita. Lisäksi annetaan rauhoittavaa esilääkettä tablettina. Itse toimenpide ei ole kivulias tai hankala.

Toimenpiteen aikana ollaan makuuasennossa laserlaitteen alla. Luomen levitin laitetaan paikoilleen, jotta silmä pysyy auki. Potilas ei koe räpyttelyn tarvetta, koska silmän pinta on puudutettu. Hoidettavan silmän katse tähdätään vihreään tähtäysvaloon. Laserlaitteessa on silmän liikkeiden seurantajärjestelmä (eye-tracker), minkä ansiosta lasersäde osuu oikeaan kohtaan, vaikka silmä liikkuisikin.

Kotihoidosta saa mukaansa tarkat ohjeet leikkauksen jälkeen. Ohjeita on noudatettava huolella parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Laserleikkaus rajoittaa normaalia elämää kuitenkin vähän ja lyhyen aikaa. Mikäli ongelmia ilmenee, hoitava lääkäri on aina tavoitettavissa puhelimitse.
 

 
  Turun Silmälaser - Lääkäritalo Pulssi - Rauhankatu 4 B 20100 Turku - Puh (02) 250 7350 - Fax (02) 250 7352